Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

Viheriölle pienelläkin kynnyksellä

Kysyimme kuulumiset Rauma Golfin toiminnanjohtaja Joni Yleniltä ja Uudenkaupungin Golfklubin toiminnanjohtaja Henri Hilpiseltä. Golfbuumin jatkoa ennustetaan, sillä molempien klubien odotukset tulevasta kaudesta ja lajin suosion kasvusta ovat korkealla.

Rauma Golfissa heti yli 500 kävijää

Rauman golfkausi on lähtenyt käyntiin todella innokkaasti ja positiivisesti. Jo avausviikonlopun aikana kentillä kävi yli 500 pelaajaa. Pääsääntöisesti pelaajat ovat Joni Ylenin mukaan olleet seuran omia, mutta myös muutamat kymmenet vieraatkin ovat löytäneet tiensä perille.

– Noin se usein kauden alkuun onkin. Kun oma kenttä avautuu, niin omat löytävät sinne myös heti.

Kenttä on Ylenin mukaan talvehtinut jopa paremmin kuin viime kaudella. Sen eteen tehdään kuitenkin työtä, että kentät ovat hyvässä kunnossa heti alkukaudesta.

– Luonto tekee osansa, mutta kenttien kunnossa pitäminen vaatii myös työtä. Käymme talvella kolaamassa lunta pois ja estämme sitä, että kentät eivät jäädy.

Nämä toimet ovat tuoneet pelaajilta positiivista palautetta kentän kunnosta kauden alusta lähtien.

Kurssit täyttyvät kovaa vauhtia

Ylenin näkemyksen mukaan tulevasta golf-kaudesta tulee jopa vilkkaampi kuin viime vuodesta. Hän odottaa lajin menevän eteenpäin ja seuran saavan uusia jäseniä, sekä sitä kautta ihmisten pääsevän nauttimaan golfista.

– Odotuksena on tietenkin vilkas kesä ja paljon positiivisia kokemuksia kentältä.

Ylen on tyytyväinen, kun seuraan liittyi heti kenttien avautuessa ennätysmäärä uusia jäseniä.

Uudistusta toimintaan

Raumalla pyritään palvelemaan asiakkaita yhä paremmin. Tästä esimerkkinä Joni Ylen mainitsee sen, että Café Sali on tullut pitämään ravintolaa klubille ja lisäksi Rauman kentälle on lisätty kuusi sähköllä liikkuvaa nelipyöräistä.

– Rohkeasti kokeilemaan lajin pariin, jolla on taipumus helposti viedä mennessään. Pääasia, ettei ainakaan jää mistään ennakko-oletuksista kiinni. Tämä on ihan koko kansan laji ja laidasta laitaan meitä on täällä golfaamassa, Ylen lähettää terveiset golfin aloittamista harkitseville.

Uudenkaupungin golfkentät täyttyivät oitis

Uudenkaupungin kentät avattiin pelaajille huhtikuun puolivälissä ja siitä lähtien niillä on väkeä riittänyt. Uudenkaupungin Golfklubin uusi johtaja Henri Hilpinen kertoo pelaajia käyneen jopa niin paljon, että on ollut vaikeuksia saada peliaikoja.

– Omat ovat lähteneet aktiivisesti heti pelaamaan ja myös vieraspelaajia on ollut ilahduttava määrä.

Kentän kunnosta Hilpinen kommentoi, että ne olivat yllättävän hyvässä kunnossa jo varhain keväällä. Kenttä on vihertänyt jo pitkään sekä greenit olleet tasaiset ja hyvät.

– Paljon tulikin kehuja heti alkukaudesta kentän kunnosta, Hilpinen sanoo.

Golfin suosiolle odotetaan jatkoa

Myös Uudessakaupungissa uusia jäseniä liittyi mukaan heti, kun kentät avattiin. Hilpinen odottaa golfbuumin jatkuvan ja toivoo Uudenkaupungin kentälle uusia harrastajia niin omalta talousalueelta kuin muualtakin. Kaudelle on kovia odotuksia golfin suosion kasvun myötä ja Hilpinen on erittäin toiveikas siitä, että seura saa tulevalla kaudella kasvua aikaiseksi.

Mikäli lajin aloittaminen kiinnostaa, Hilpinen suosittelee tutustumaan kurssitarjontaan, jonka toteutuksesta vastaa Golf pro Ykä Honkasalo.

– Toivon mukaan ihmiset lähtevät kursseille hyvin mukaan. Niitä järjestetään pitkin kesää ja lisätietoa kursseista löytyy nettisivuiltamme.

Energiahankkeita vireillä

Lähivuosina Uudessakaupungissa on tarkoituksena asennuttaa aurinkopaneelit klubin katolle sekä sähköautojen latauspaikkoja parkkipaikalle.

– Golfpiireissäkin sähköautot yleistyvät enemmän ja enemmän, joten latauspaikoille tulee olemaan tarvetta.

Hilpinen lähettää terveisiä lajin harrastajille ja niille, jotka ovat harkinneet golfaamisen aloittamista.

– Meillä on täällä monipuolinen merihenkinen kenttä, josta löytyy kaikille pelaajille sopivaa haastetta. Toivotan uudet pelaajat rohkeasti kokeilemaan matalalla kynnyksellä. Täältä saa vuokramailoja ja voi ilmoittautua alkeiskurssille sekä sitä kautta liittyä seuran jäseneksi, Hilpinen kannustaa.