Rauman Hovi hankki kerralla kolme sähköautoa
Trafin tilastoista käy ilmi, että sähköautojen määrä on peräti kaksinkertaistunut Suomessa viimeisen vuoden aikana. Tosin edelleen puhutaan melko pienistä määristä, sillä alkuvuoden tilastojen mukaan sähköautojen lukumäärä oli 3285.
Raumalainen ravintola- ja hotellialan yritys Rauman Hovi Oy on ainakin osaltaan avittanut sähköautojen määrän kasvua Suomessa. Yhtiö hankki vastikään kolme Nissan e-NV200 -pakettiautoa Olkiluodossa toimivan ravintola Luodon käyttöön.
-Meillä ei ole ennen ollut sähköautoja, mutta nyt jostain pätkähti päähän ajatus, että sellaisia voitaisiin kokeilla, yrittäjä Juhani Ignatius kertoo.
Sähköautojen hankinta koettiin Rauman Hovissa järkeväksi, koska autoilla on paljon pätkittäistä ajoa pienehköllä alueella. Näin ollen yksi latauskerta riittää mainiosti päivän tarpeisiin.
Sähköautojen hankinnalla on myös imagollinen merkitys. Teollisuuden Voima on meille tärkeä yhteistyökumppani ja molemmille ympäristöarvot ovat tärkeit
-Sähköautojen hankinnalla on myös imagollinen merkitys. Teollisuuden Voima on meille tärkeä yhteistyökumppani ja molemmille ympäristöarvot ovat tärkeitä.
Vihreydestä ja edelläkävijyydestä joutuu hieman maksamaan, sillä sähköautojen hintalaput ovat edelleen korkeahkoja.
-Hinta mietitytti eniten, mutta ehkä pitkällä aikavälillä säästämme jonkin verran. Ainakin toivon niin, Ignatius sanoo.
Hinnan lisäksi Ignatiusta ihmetytti hankintaa suunnitellessa sähköautovalikoiman suppeus.
-En ole varsinaisesti Nissan-miehiä, mutta kun vaihtoehtoja käytiin läpi, ei niitä paljon ollut. Ensimmäiset kokemukset Nissanin sähköpakusta ovat olleet erittäin myönteisiä. Uskon, että hankimme jatkossa lisääkin sähköautoja.
Juhani Ignatius ei itse ole vielä siirtynyt sähköautoaikaan, vaikka mietinnässä se toki jo on ollut.
-Mietin asiaa autoa vaihtaessani, mutta tulin sellaiseen ratkaisuun, etten halua hybridiä. Odotan vielä, että henkilöautopuolella akkujärjestelmät kehittyvät niin, että voin hankkia sähköauton, jolla pärjään arkisissa ajoissa, Ignatius pohtii.
Hän on seurannut kiinnostuneena myös latausratkaisujen kehittymistä.
-Haluamme tarjota hotelliasiakkaille hyvää palvelua, joten sähköautojen latauspalvelu on parhaillaan harkinnassa. Onneksi voin asioida näissä asioissa paikallisen energiayhtiön kanssa, Ignatius kiittelee.
Lännen Omavoima tarjoaa paikallisesti sähköautojen latauspalveluja yhteistyössä Liikennevirta Oy:n kanssa.