Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

Ilkka Koivula saa yleisöstä energiaa

Ilkka Koivula, Rauman kaupunginteatteri

Näyttelijä Ilkka Koivulalle Rauma on tuttu paikka. Mies vietti Kanalin varrella vuodet 2004-08, jolloin hän oli kiinnitettynä Rauman Kaupunginteatteriin. Ennen tätä kevättä Koivula oli mukana myös raumalaiskirjailija Tapio Koivukarin kirjaan pohjautuvassa Missä aallot murtuvat -näytelmässä vuonna 2013.

Olet työskennellyt Raumalla useaan otteeseen. Viimeisimpänä teit menneenä keväänä pääroolin Tarkastaja tulee -näytelmässä. Mitkä asiat sinulle nousevat Raumasta ensimmäisenä mieleen?

–Lämminhenkinen ilmapiiri on asia, johon ihastuin jo ensimmäisellä kerralla. Ihmiset ovat välittömiä ja ystävällisiä. Puhetapa on ainoa asia, mikä teettää haastetta. Välillä saa kuunnella tarkkaan, että ymmärtää mitä sanotaan.

–Raumahan on pitkät perinteet omaava merikaupunki ja sen aistii monesta asiasta. Täällä meri on arjessa läsnä, siinä on mielestäni jotain todella hohdokasta. Satamakaupungistahan pääsee mihin maailmankolkkaan tahansa. Se on asia, joka laittaa mielikuvituksen laukkaamaan.

Valmistuit teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1990. Takana on siis kohta jo 30 vuotta ammattinäyttelijän uraa. Miten teatterimaailma on muuttunut vuosikymmenien aikana?

–Näyttelijän kannalta suurin muutos on tapahtunut kiinnitysten osalta. Pitkät kiinnitykset alkavat olla historiaa, sillä nykyään tehdään enemmän yhden projektin mittaisia lyhyitä kiinnityksiä. Alalla on paljon lahjakkuutta, mutta en kadehdi yhtään nuoria uusia näyttelijöitä, jotka aloittavat työskentelynsä teattereissa. Lyhyissä pätkissä on haasteellista rakentaa elämäänsä.

Sinut on nähty myös elokuvarooleissa. Näistä ehkä merkittävimpänä Timo Koivusalon Täällä pohjantähden alla -trilogian päärooli Akseli Koskelana. Miten näyttelijän työ eroaa teatterin ja elokuvan välillä?

–Teatteri on enemmän toiston taidetta, jossa samaa esitystä toistetaan illasta toiseen. Teatterilava on tietyllä tapaa laboratorio, jossa esitys kehittyy koko ajan. Kameran kanssa työskentely on nopeampaa ja juuri siinä hetkessä tapahtuvaa. Kun työ on tehty, ei siihen voi enää vaikuttaa.

Ilkka Koivula

Mitkä ovat mielestäsi näyttelijän tärkeimmät työkalut?

–Tärkeintähän on tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Teatteri on ryhmätyötä, jossa on mukana monta erilaista persoonaa. Täytyy olla voimia ja energiaa innostua käytännössä ihan mistä tahansa.

–Toinen asia on se, että näissä hommissa täytyy pitää jalat maassa. Pohjan eli pään ja perusasioiden pitää olla mahdollisimman terve, jotta pystyy käyttämään itseään monipuolisesti lavalla. Jos niin sanotusti instrumentti ei ole kunnossa, työskentely menee vaikeaksi.

Miten saat ladattua itsesi täyteen energiaa illasta toiseen, jotta pystyt viihdyttämään ihmiset irti arjestaan?

–Sitä syttyy viimeistään siinä vaiheessa, kun laitetaan roolivaatteet päälle ja esitys lähtee pyörimään. Siirrytään ikään kuin toiseen maailmaan. Silloin muu maailma ja maalliset murheet unohtuvat. Myös yleisö antaa energiaa. Teatteri tarjoaa irtaantumisen arjesta sekä lavalla että yleisössä.

Mitä kuuluu Ilkka Koivulan kesään?

–Edessä on mielettömän hauska kesä, sillä palaan 15 vuoden tauon jälkeen raumalaisillekin tutun Dannyn rooliin. Musikaali tehtiin tuolloin Raumalla ja nyt vuorossa on Valkeakosken kesäteatterissa päivitetty versio. Näytelmässä on useampi, eri-ikäinen Danny ja minä olen sieltä aikuisimmasta päästä.

–Vapaa-ajalla ladataan akkuja nauttimalla ulkoilmasta ja luonnonrauhasta. Eihän sitä hyvällä ilmalla malta sisällä olla, vaan tykkään puuhastella ulkona kaikenlaista muun muassa puutarhassa.

Terveiset Omaa voimaa -lehden lukijoille?

–Nauttikaa ihmiset kesästä ja viettäkää mahdollisimman paljon aikaa ulkona, että saatte auringosta energiaa.

Ilkka Koivulan valinnat Rauman TOP3-kohteiksi:

1. Teatteri
–Raumalla on hyvää ja monipuolista teatteritarjontaa. Täällä on loistava tekijäporukka, josta huokuu sellainen tekemisen ilo. Kannattaa suunnata nauttimaan ja viihtymään.

2. Vanha Rauma
–Vanhan kaupungin miljöö on jotain aivan käsittämättömän upeaa. Kaduilla ja kujilla kulkiessa ikään kuin palaa menneeseen aikaan.

3. Meri
–Merenrannat ja Rauman saaristo ovat minulle tuttuja. Aikanaan kun asuimme täällä, kävimme usein veneilemässä. Olen syntyjäni järvenrannalta ja vesi on minulle tärkeä elementti.

Tiesitkö, että…

Ilkka Koivula, 53, ja näyttelijä Pertti Koivula, 58, ovat veljeksiä.

  • Tilaa Omaa voimaa -uutiskirje tästä