Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

Energiansäästöviikkoa vietetään tekemällä energiatekoja

Energiansäästöviikkoa vietetään jälleen viikolla 41, 11.–17.10.2021. Viikolla viestitään meitä kaikkia koskettavista asioista: kuinka energiaa järkevästi käyttämällä hillitsemme ilmastonmuutosta ja vähennämme muita ympäristövaikutuksia.

Energiansäästöviikko nostaa puheenaiheeksi suomalaisten energiankäytön ja lukuisat keinot tehostaa energiankulutusta sekä saavuttaa säästöjä niin työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä kuin kotonakin.

Tänä vuonna Energiansäästöviikkoa vietetään jo 25:ttä kertaa. Juhlavuoden kunniaksi kampanjaviikolla kannustetaan erityisesti kaupunkeja ja kuntia energiansäästötekoihin, jotka auttavat ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.

Olipa kyseessä sitten kuntapäättäjä, kuntajohtaja, virkamies tai kuka tahansa kuntalainen, kannustamme kaikkia kertomaan, mikä on oma maininnan arvoinen #energiateko, jonka aikoo toteuttaa. Tärkeää on muistuttaa, että pienistäkin teoista syntyy suuria säästöjä!

Kerro omista energiateoista

Omista energiateoista voi kertoa lisäämällä omaan sosiaalisen median päivitykseen #energiateko-hästägin.

Suomessa on tavoitteena olla hiilineutraali vuonna 2035. Energia-ala on vahvasti sitoutunut tavoitteeseen ja sitä kohti on menty tavoitteita nopeammin. Kohti hiilineutraalisuutta mentäessä energiankulutus siirtyy yhä enemmän poltosta sähköön.

Muutoksen edellytys on toimivat verkkopalvelut. Sähköverkkojen siirtokyky ja parempi toimintavarmuus ovat muutoksen pohja. Investoinnit verkkopalveluihin ovat välttämättömiä tulevaisuuden energiaratkaisujen toteutumiselle ja meidän jokaisen mahdollisuudelle tehdä osamme muutoksessa.