Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

Astiat puhtaaksi energiatehokkaasti

Astianpesun energiankulutus muodostuu veden kulutuksesta ja lämmityksestä sekä pesuun kuluvasta sähköstä. Pese siksi täysiä koneellisia, näin käytöt energiaa ja vettä tehokkaammin. Vältä myös astioiden esihuuhtelua juoksevassa vedessä.

Ohjelma valitaan aina astioiden likaisuuden mukaan. Jos astiat eivät ole hirveän likaisia tai kone on täynnä esimerkiksi suhteellisen puhtaita laseja, käytä pikaohjelmaa.

Astianpesukoneen koko kannattaa valita perheen koon mukaan. Pienelle perheelle riittää pienempi kone kuin suurperheelle. Koneita löytyy pienistä pöytämallisia vähän kotona syövälle pariskunnalle tai 45 senttimetriä leveitä pienelle perheelle ja tietenkin täysikokoisia 60 senttimetriä leveitä.

Koska tärkeintä olisi hyödyntää koko koneen pesukapasiteetti, joutuu isoa konetta täyttämään pienessä tarpeessa jopa viikon. Tällaisessa tapauksessa pienempi kone voisi olla parempi vaihtoehto.

Puhdas kone tiskaa tehokkaammin

Poista karkea roska ja ruuantähteet astioista ennen niiden sijoittamista astianpesukoneeseen. Sen voi tehdä esimerkiksi pudottamalla ruokailuvälineellä tähteet kompostiastiaan tai pyyhkäisemällä tiskiin menevä astia jo muutoinkin kompostiin menevällä servetillä tai talouspaperin palasella.

Tarkasta myös koneen roskasihti säännöllisesti, noin kerran kuukaudessa ja poista sinne kertynyt lika, kuten esimerkiksi kalanruodot, vihannesten palat tai muu lika, joka ei ole liuennut veteen.

Tarkasta myös suihkuvarret ainakin kerran kuussa. Jos reikiin on tarttunut munankuoren palasia tai muuta roskaa, heikentävät ne pesutulosta. Astioiden tarkastaminen ja kevyt puhdistus kannattaa. Esimerkiksi purukumi voi astianpesukoneeseen joutuessa lamaannuttaa koko sen toiminnan. Puhdas kone puhdistaa astiat tehokkaammin.

Onko sinulla juuri sinun tarpeisiisi sopiva sähkösopimus? Tutustu Lännen Omavoiman tarjontaan ja kysy asiakaspalvelustamme neuvoa.